Kalevalan Ainon tarina astrologisesti – Kalojen merkin korkea kutsu

Kun näin esikoiskirjani Alkuvedet kansikuvan, tiesin, että minun on tartuttava Kalevalan Ainon tarinaan. Tein Kalevalan naisista väitöskirjan ja sittemmin tietokirjan – ensimmäisen populaarin tutkimustietoon nojaavaan tietokirjan! Kalevalan Ainon tarina näyttää, miten Aino kasvaa uhrin roolista uuden luojaksi ja taiteen symboliksi. 

✨

Kalevalan tarina alkaa niin, että Ilmatar elelee ilman pitkillä pihoilla vähän tylsistyneenä ja yksinäisenä. Hän on kuin lukinnut itsensä ajatustensa yksinäiseen norsunluutorniin. On kuin hän eläisi Kaloja edeltävän arkkityypin ilman elementtiä edustavan, omaan nerouteensa eksyneen Vesimiehen arkkityypin varjoa.

Ilmatar laskeutuu ilmasta vesille, kohti maailmaa ja elämää. Hän hedelmöittyy ja tulee raskaaksi. Raskaus on pitkä ja tuskallinen, mutta viimein Väinämöislapsi syntyy. On kuin Ilmatar kasvaisi Vesimiehen arkkityypin varjosta eli yksinäisyyden norsunluutornista tuon symboliikan korkeampaan ilmaisuun, jonkin nerollisen uuden luojaksi.

✨

Sankari, ”nero”, Väinämöinen on nyt syntynyt, ja Kalevalan tarina käynnistyy. Kun maailma on luotu, Joukahainen alkaa kadehtia Väinämöistä, arvostettua tietäjää. Joukahainen haastaa Väinämöisen tietokilpaan mutta häviää, ja lopulta Väinämöinen laulaa hänet suohon. Sieltä päästäkseen Joukahainen tarjoaa aarteitaan, mutta Väinämöinen taipuu vasta, kun Joukahainen lupaa hänelle nuoren sisarensa Ainon.

✨

Ainon tarina alkaa uhrista. 

Jos mikä eläinradan merkeistä liittyy uhriuteen, niin Kalat. Kalat on herkkä, syvästi tunteva, muuttuva vesimerkki, ja jos mitä Aino on, niin tunnetta. Hänen kauttaan Lönnrot toi Kalevalaan tunnekielen. Kun äiti kysyy, miksi Aino itkee, tytär vastaa:

Sitä itken, impi rukka, kaiken aikani valitan,

kun annoit minun poloisen, oman lapsesi lupasit,

käskit vanhalle varaksi, ikäpuolelle iloksi…

(…)

Parempi meressä olla, alla aaltojen asua,

sisarena siikasilla, veikkona ve'en kaloilla!

✨

Äiti tarjoaa tyttärelle hyvää syötävää ja omia aarteitaan, korujaan ja vaatteitaan, mutta ne eivät lohduta häntä. Lopulta Aino tulee merenrantaan. Hän näkee vedessä vapaana uivat luonnottaret ja päättää mennä mukaan mutta hukkuu matkalla.

Aino ei kuitenkaan kuole, vaan tulee pintaan outona veden olentona, jonka Väinämöinen yrittää ottaa hengiltä. Aino ilkkuu sokeaa, vanhaa tietäjää ja karkaa veden maailmaan, konkreettisesti veden ja kalojen maailmaan.

✨

Tulkintani mukaan Ainon tarina tulee symboliseen päätökseen Kalevalan loppupuolella, kun suuri hauki keskeyttää miessankareiden ryöstöretken. Kala tapetaan ja siitä tehdään keitto, ja kalanluita tutkiessaan Väinämöisen silmät avautuvat. Hän näkee luissa enemmän kuin muut – hän näkee niissä kanteleen aihion. 

Muut epäilevät Väinämöisen ideaa, mutta vanha tietäjä toteuttaa sen. Hän rakentaa kalanluisen kanteleen, Suomen kansallissoittimen, ja kun hän soittaa sitä, sen ääni on niin jumalainen, että kaikki kuulijat liikuttavat ja löytävät omat tunteensa – sen maailman, jossa Aino on ollut aina kotonaan ja jonka hän on vertauskuvallisesti löytänyt vedestä.

Tässä voi nähdä tarinakaaren Kalojen arkkityypin varjosta, uhrin roolista, Kalojen merkin ylevämpään ilmaisuun, kurotukseen kohti hengen ja taiteiden maailmaa.