Marjatta, uuden ajan airut

Kalevalan päivän aattona 27.2.2025 olin aikeissa kirjoittaa tämän Kalevalan naishahmojen tarinoita astrologian näkökulmasta tarkastelevan sarjan viimeisen, Marjattaa käsittelevän osan, kun sain tiedon isäni kuolemasta. Kaksi poliisia seisoi ovella ja kertoi hänen päättäneen itse päivänsä, saappaat jalassa, vanhenevan metsämiehen tapaan.

Rakkauteen, kauneuteen ja arvoihin liitetty Venus-planeetta, aurinkomerkkini Härän hallitsija, aloitti perääntymisensä juuri noihin aikoihin tehden sen kartallani "kuoleman huoneessa", kartan kahdeksannessa huoneessa. 

Kuten perääntyvän Venuksen ja kyseisen kahdeksannen huoneen symboliikkaan sopii, ajatukseni ja arvoni tuntuvat menneen elämässäni kuluneen viikon myötä uusiksi – kuten vallasta väistyvän Väinämöisen ajattelumaailma Kalevalan lopussa, kun hän tekee tietä Marjatan pojalle, Karjalan uudelle kuninkaalle.

Kalevalassa on 50 runoa, ja Marjatta esiintyy niistä viimeisessä. Hän on tarunsa alussa ylpeä ja koreaksi sanottu kuopus, jolla on koreat helmat ja hienot hihansuut. Hän myös kieltäytyy syömästä samoja ruokia kuin muut ja tekemästä samoja töitä kuin muut. Sitten, ollessaan metsässä paimenessa – paikassa, jota on pidetty miesten alueena siinä missä kotia naisten – Marjatta kuulee puolukan kutsun. Hän syö puolukan, ja pian raskaus alkaa näkyä. Marjatta leimataan portoksi, joka häädetään kotoa ja kotikylästä tien päälle. Lopult hän synnyttää lapsen yksin hevon henkäyksen lämmittämille heinille.

✨

Marjatta ja poika elelevät metsässä kaksin, mutta kun poika on "puolikuinen", Väinämöinen tulee tuomarina tutkimaan lapsen. Hän langettaa suolta saadulle pojalle kuolemantuomion. Silloin lapsi alkaa puhua ja muistuttaa Väinämöistä tämän omista vääristä teoista eli siitä, miten hän oli Kalevalan alussa kiristämässä suohon laulamaltaan Joukahaiselta itselleen tämän nuoren sisaren Ainon neidon omaa tahtoa kunnioittamatta. Silloin sokeaksi sanotun Väinämöisen silmät avautuvat, hän häpeää, lapsi ristitään Karjalan uudeksi kuninkaaksi ja Väinämöinen väistyy vallasta tehden tietä uudelle ajalle. 

Kalevalan loppu on tulkittu usein kristillisesta näkökulmasta, mutta sen voi nähdä myös sukupuolisesta näkökulmasta tasa-arvoisemman ajan koittamisena.

✨

Ainon hahmoon kiteytyy jotain Kalat-symboliikasta, Louhen hahmo taas heijastaa jotain Härän ja Skorpionin voimasta. Lemminkäisen äidissä puolestaan voi nähdä kaikuja arkkityyppisen äidin eli Ravun merkistä, kun taas Marjatan hahmoon voidaan liittää eläinradan ensimmäisen merkin Oinaan rohkeus ja pelottomuus. 

Samoin Marjatan tarinassa voidaan nähdä kaikuja myös Oinaan vastamerkin Vaa'an teemoista. 

Tarun alussa Marjatan vaakamaisuutta on  "hienohelmaisuus" ja kauneuden arvostaminen, mikä piirre syvenee tarinan edetessä etiikan ja oikeudenmukaisuuden kunnioittamiseksi: väärät teot tulevat ennemmin tai myöhemmin tekijänsä eteen ja väärintekijän silmät avautuvat kuin Ainon itselleen kiristäneellä, Ainon tahtoa kunnioittamattomalla Väinämöisellä. Parhaimmillaan "silmien avautumisen hetkistä" seuraa syväluotaavia oivalluksia ja uuden ajan alkuja, kuten Kalevalan lopussa, kun Marjatan pojasta tulee uuden ajan airut.

✨ 

Kuten Marjatan ja Väinämöisen tarina osoittaa, elämä on suuri oppimiskokemus. Minä oivallan ja näen vasta nyt, isäni kuoleman jälkeen, hänen itseään korostamattoman huolenpitonsa ja välittämisensä arvon. Vasta nyt näen kunnolla hänen hiljaisen, nöyränkin rakkautensa ja sen, miten hän oli aurinkomerkkinsä Neitsyen mukaisesti aina valmis palvelemaan ja tekemään nurisematta sen, mikä piti.

✨ 

Isä, en tiedä, onko minusta palvelemaan yhtä nöyrästi ja itseni ylentämättä kuin sinä teit, mutta yritän; teen kaikkeni pitääkseni omalta osaltani elossa parhaan sinusta ja toivon, että se elää parhaassa minusta. 

Kiitos kaikesta. Rakkaus jää.